Toiminnan historiallisesta kehityksestä Suomessa

Kulta- ja hopeateosten tarkastukseen liittyvää toimintaa on tiettävästi maassamme harjoitettu jo puolen vuosituhannen ajan. Määräyksistä on aina heijastunut ajan henki. Valtiovallan taholta on jo varhaisina aikoina annettu alaa koskevia säännöksiä, mutta myös ammatinharjoittajien omassa piirissä on harjoitettu valvontaan liittyvää toimintaa. Suomessa historiallisen kehityksen kulku näkyy leimasarjassa, jota käytetään kulta- ja hopeateosten tarkastusleimauksessa. Leimasarja ei suinkaan ole yhdellä kynän piirtämällä määrätty. Tiedetään, että 1400-luvulla Ruotsi-Suomessa tuli voimaan määräys, että kultaseppämestarien oli varustettava teoksensa omalla nimimerkillään ja 1500-luvun loppupuolelta lähtien oli teoksiin laitettava myös paikkakunnan leima tai merkki.

1600-luvun loppupuolella otettiin käytäntöön myös leimausvuoden merkintä, ja samoihin aikoihin määrättiin, että kulta- ja hopeateokset oli varustettava pitoisuusleimalla. Pitoisuusleimoissa ilmoitettiin kultapitoisuudet näihin aikoihin aina karaatteina ja hopeapitoisuudet luoteina.

1750-luvulla Ruotsi-Suomessa uudistettiin ja yhtenäistettiin koko kulta- ja hopeasepänalaa koskeva lainsäädäntö, ja tällöin (v. 1752) määrättiin tarkastusleimana käytettäväksi ”kolmen kruunun” leimaa, joka on vieläkin käytössä Ruotsissa.

Vuosikirjainleiman merkitsemistapa yhtenäistettiin myös koko valtakunnassa ja näin tuli vuonna 1759 voimaan uusi vuosikirjaimen merkitsemistapa. Suomessa tällöin alkanutta vuosikirjaimen merkitsemistapaa käytettiin vuoteen 1809, mutta Ruotsissa sen käyttö jatkuu edelleen. Mainittakoon, että aikaisemmin oli Ruotsi-Suomessa valmistetuissa kulta- ja hopeateoksissa tarkastusleimaa vastaava merkki, ”ammattikunnan vanhimman viiva” eli ”oltermannin sauva” (åldermansranka), murtoviivan kaiverrusjälki. Ammattikunnan vanhin (ålderman) teki viivan kaivertimella teokseen tarkastuksen merkiksi tarkastustilaisuudessa, johon hän osallistui raatimiesten ja joskus myös kuninkaan määräämän tarkastajan ollessa läsnä. Tämä kaiverrusjälki tehtiin aina samantapaisen murtoviivan muotoiseksi.

Suomen jouduttua vuosien 1808-1809 sodan jälkeen Venäjän vallan alaisuuteen säilytettiin maassamme tarkastusleimausjärjestelmä suunnilleen ennallaan: huomattavimmat muutokset olivat ”kolmen kruunun” tarkastusleiman korvaaminen ”suuriruhtinaallisella kruunulla”, joka vielä nykyisinkin on meillä käytössä. Muista 1800-luvulla tapahtuneista leimausjärjestelmän muutoksista mainittakoon vuosisadan lopulla tapahtuneet tinateosten leimauksista luopuminen sekä pitoisuusleimojen karaatti- ja luotimäärien korvaaminen tuhannesosa- eli promillemäärillä.

Suomen itsenäistyttyä ryhdyttiin tarkastusleimauslainsäädäntöä jälleen uudistamaan, ja tuloksena oli ensin vuoden 1925 ja sitten vuoden 1929 tarkastusleimausasetus, joista viimeksi mainittu on vieläkin pääkohdiltaan voimassa. Myöhemmin tehdyistä muutoksista mainittakoon rahanarvon alenemisen johdosta suoritettujen maksu- ja palkkiopykälien ajanmukaistamisen ohella tarkastusleimausorganisaation aiheuttamat muutokset sekä vientiteosten v. 1958 tapahtunut ehdollinen leimausmääräyksistä vapauttaminen.

Tarkastusleimaukseen liittyvän valvonnan keskuselin oli Ruotsin vallan aikana Tukholmassa. Suomen jouduttua Venäjän yhteyteen annettiin valvontatehtävän hoito Turun Akatemian kemian professorille. Tehtävä siirrettiin v. 1834 Helsinkiin vuorihallituksen yli-intendentille, ja v. 1884 se annettiin Suomen Rahapajalle, valtiovarainministeriön alaiselle laitokselle. Vuoden 1942 alusta lähtien on tehtävää hoitanut kulta- ja hopeateosten tarkastuslaitos, joka toimii kauppa- ja teollisuusministeriön alaisuudessa.

Leimausjärjestelmästämme yleensä

Jalometalliteoksista ovat kulta- ja hopeateokset maassamme tarkastusleimausmääräysten alaisia. Nämä teokset ovat, leimausasetuksissa mainittuja poikkeuksia lukuunottamatta, leimauspakon alaisia: ne on tarkastusleimattava leimausasetuksen edellyttämällä tavalla. Tarkastusleimattavia kultateoksia ei maassamme saa valmistaa alle 585 tuhannesosaa puhdasta kultaa eikä vastaavasti hopeateoksi alle 813 tuhannesosaa puhdasta hopeaa sisältävistä kulta- ja hopeaseoksista.

Maamme tarkastusjärjestelmämme perustuu ns. jälkikäteistarkastustapaan: tuotaessa teoksia tarkastusleimattavaksi niistä otetaan ennen leimauksen suorittamista pitoisuusmääräyksiä varten ainoastaan näytteitä, mutta itse pitoisuusmääräysten suoritus, kemiallinen analysointi, tapahtuu vasta k.o. vuosineljänneksen päätyttyä eli useimmiten useita kuukausia myöhemmin kuin leimaus on suoritettu.